Kivennapa-Säätiön tarkoituksena on tukea ja edistää entisten Kivennavan kunnan asukkaiden ja heidän jälkeläistensä henkisiä, sosiaalisia ja taloudellisia pyrintöjä sekä vaalia alueeseen liittyvää karjalaisuutta.
Antti Paasosen nimikkorahaston tarkoituksena on avustaa kivennapalaistaustaisia yksinäisiä vanhuksia.
Kivennapa-Säätiö julistaa vuoden 2025 apurahat ja avustukset haettaviksi. Tuettavia teemoja on kaksi:
1.
Siemenrahaa Kannaksen karjalaisuuteen ja siirtokarjalaiseen elämään liittyvän yliopistotasoisen tutkimushankkeen valmisteluun. Rahoitus on tarkoitettu laadukkaiden tutkimusten ja hankehakemusten aikaansaamiseksi. Rahoitusta voi hakea esimerkiksi matkakustannuksiin partnereiden kartoittamiseksi ja sitouttamiseksi, työpajojen järjestämiseen tai pienimuotoisten kartoitusten tekemiseen.
Hakemuksesta tulee ilmetä tutkimushankkeen aihe, suunniteltu toteutustapa ja aikataulu sekä alustava budjetti. Hakemuksessa tulee myös ilmetä, mihin rahoitushakuun tähdätään. Rahoitusta myönnetään enintään 5000€ / hanke.
2.
Yli 80-vuotiaiden kivennapalaistaustaisten vanhusten virkistämiseksi ja auttamiseksi tarkoitettujen projektien suunnitteluun ja toteutukseen Antti Paasosen rahaston sääntöjen mukaisesti. Etusijalla apurahojen saajina ovat yhteisöt, seurat ja järjestöt, jotka voivat toimia em. kohderyhmän hyväksi.
Lisätietoja ja ohjeistusta apurahojen ja avustusten hakuun löytyy Kivennapa-Säätiön verkkosivuilta www.kivennapasaatio.net ja Kivennapaseuran verkkosivuilta kivennapaseura.fi.
Apurahojen ja avustusten hakeminen tapahtuu Kivennapa-Säätiön verkkosivuilla olevan lomakelinkin kautta. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään 28.2.2025.
Lisätietopyynnöt: info@kivennapasaatio.net
Lisätietoja:
– Kivennapa-Säätiön kotisivut
Julkaistu 5.12.2024
Teksti: Riitta Huuhtanen
Julkaisija: Riitta Taarasti