Kotiseutumatkalla varmastikin tärkein vierailukohde on se oma, vanhempien tai isovanhempien kotipaikka ja kotikylä, josta omat juuret löytyvät ja jonne oman suvun historia on ankkuroitu. Kun Kivennavalla vierailee joko kotiseutumatkalla tai muuten, niin voi tutustua hieman laajemminkin entiseen ja nykyiseen Kivennapaan. Kivennavan pitäjän alue jakaantuu nykyään Pervomaiskojen maalaiskuntaan ja Roshchinon eli Raivolan kaupunkikuntaan. Tässä koonnoksessa ei ole mukana Terijoen kohteita.
Seuraavassa on koottu entisen Kivennavan pitäjän alueen vierailukohteita, jotka sitovat nykyistä maisemaa Kivennavan vanhaan paikallishistoriaan. Enemmän kohteita löytyy esimerkiksi Kivennavan pitäjähistoriasta Kivennapa kestää sivulta 314 alkaen. Osaan näistä kohteista on seuran tarkoitus pystyttää paikan päälle Venäjän paikallis- ja aluehallinnon hyväksymät info-taulut suomeksi ja venäjäksi palvelemaan matkailijoita ja kertomaan paikan historiasta.
Muutama näistä kohteistahan on vain pelkkä paikka. Osassa on muistomerkki ja näkyviä jäänteitä kertomassa paikan historiasta. Osassa on toiminnassa oleva matkailukohde, museo tai vastaava. Muutoksia tapahtuu jatkuvasti maisemassa, vanhaa puretaan, uutta rakennetaan ja maansiirtotöitä tehdään, mutta koordinaatit säilyvät.
1. Kirkonmäki
Mäellä sijaitsi vv. 1804 -1808 rakennettu ja 1812 käyttöön vihitty kirkko, johon mahtui 2100 ihmistä. Kirkko oli nimetty Pyhän Pietarin kirkoksi ja se oli kuudes samalle paikalle pystytetty kirkkorakennus. Se tuhoutui heti talvisodan alkaessa Kirkon nurkkien paikat on merkitty maastoon kivipyykeillä. Kivennapaseura pystytti mäelle Kauko Ilosen suunnitteleman muistomerkin ”Ikuisuuden portti”, joka paljastettiin 1993.
Kirkkoa ympäröi vanha hautausmaa, jonka alueella on säilynyt Katri Paavolaisen hautamuistomerkki ja muutama yksittäinen hautakivi. Kirkonmäelle johtaa kuten aikanaan vaahterakuja. Sankarihautausmaan paikka on merkitty nurkkakivin. Se sijaitsee Kirkonmäelle rakennetun Pervomaiskojen kunnan kulttuuritalon etupuolella vaahterakujan päässä. Alemmas mäen rinteeseen on rakennettu uusi palloilukenttä. Mäen huipulla aiemmin sijainnut vesitorni on purettu.
2. Linnamäki
Linnamäellä sijaitsi 1400-luvulla Ruotsi-Suomen kuninkaankartano ja 1540-luvulla puulinnoitus. Kustaa Vaasa rakennutti puuvarustuksen paikalle rajalinnoituksen, joka oli käytössä 1554 – 1556. Linnaa ympäröineet vallitukset ja kaivannot ovat vieläkin paikalla hahmotettavissa. Jos on kiinnostunut Kivennavan linnan historiasta, niin Edgar Sillmanin 1912 Wiipurilaisen osakunnan Kaukomieli nimisessä albumissa on julkaistu yksityiskohtainen kuvaus Kivennavan linnasta 1500-luvulla. Julkaisu löytyy Kansalliskirjaston digiarkistosta.
Linnamäelle on rakennettu vuosien saatossa useita pappiloita, joista viimeinen paloi talvisodan alussa. Kenraali Pajarin johdolla Linnamäelle rakennettiin jatkosodan aikana 1943 kirkko, jolla korvattiin talvisodan alussa palanut Kivennavan kirkko. Tämäkin kirkko paloi 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana.
Linnamäen tienoilla on tehty muutamia vaatimattomia muinaislöytöjä: saksalainen raha, rautarenkaista koottu panssaripaita, miekka ja keskiaikainen hopeasormus. Löytyneen hopeasormuksen pohjalta Kalevala Koru suunnitteli ja otti tuotantoon Kivennavan sormuksen. Sormusta koristavat kaksi enkeliä sekä kukkasin reunustettu sydän. Sormus edustaa keskiajan koruperinnettä. Sormusta on valmistettu sekä hopeisena että pronssisena ja sitä on vielä rajoitetusti saatavana.
3. Lintulan luostari
”Lintulan Pyhän Kolminaisuuden naisyhteisö”, sittemmin luostari perustettiin 1895, jolloin ensimmäinen kirkko vihittiin. Ortodoksisen luostarin perustaminen Suomeen oli vaikeaa. Tämä johtui siitä, että Suomi ei ollut Venäjän maakunta vaan itsehallinnollinen alue, jossa oli voimassa vanha, Ruotsin vallan ajalta periytyvä uskonpuhdistusta tukenut ja roomalaiskatolisuutta vastustanut lainsäädäntö, joka kielsi uusien luostareiden perustamisen. Monien vaiheiden jälkeen lupa nunnaluostarin perustamiseen annettiin, kun vakuutettiin, että luostari ei pyrkisi käännyttämään paikallista kannakselaista luterilaista väestöä ortodoksisuuteen vaan keskittyisi toimimaan ortodoksien keskuudessa. Luostarin ensimmäinen kirkko paloi 1916. Kyseessä lienee ollut tuhopoltto. Toinen kirkko vihittiin 1919. Luostarissa oli enimmillään satakunta nunnaa, jotka olivat enimmäkseen venäläisiä. Heille ei haluttu myöntää Suomen kansalaisuutta ja luostarilla oli tukijoiden puuteessa itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä monia vaikeuksia.
1920- ja 30-luvuilla perinteisten pyhiinvaeltajien ohella luostareissa alkoi käydä yhä enemmän matkailijoita. Suuremman yleisön kiinnostus kotimaan matkailuun kasvoi ja venäjänkieliset luostarit koettiin erikoisina ja eksoottisina, kulttuuriltaan poikkeavina, kiinnostavina ja salaperäisinäkin paikkoina. Matkailun viriäminen pelasti osaltaan ortodoksiset luostarimme. Talvisodan syttyessä luostarin 44 nunnaa evakuoitiin ja kirkko tuhoutui sodissa. Luostarin puinen päärakennus kesti sodat, mutta rapistui vähitellen ja paloi 2000-luvun alussa. Evakkovaiheiden jälkeen luostari suomalaistui ja on toiminut 1946 jälkeen Heinäveden Palokissa.
Rappiokausi Kivennavan Lintulan eli nykyisen Ogonkin luostarin osalta päättyi vuonna 2006, kun venäläisten perustama luostariyhteisö aloitti toimintansa. Luostarin kirkko on rakennettu uudelleen vanhojen piirustusten mukaisesti entiselle paikalleen ja se on vihitty upeana alkuperäiseen käyttöön 2013. Lintulan luostari Ogonkissa on 10 kilometrin päässä Haapalassa (Leninskoye) sijaitsevan Konstantinoksen ja Helenan luostarin sivupiste.
Lintulan luostari ei ole avoinna jatkuvasti. Vielä toistaiseksi aluetta ei ole aidattu, kuten paikalliseen tapaan kuuluu ja pihapuistossa voi vapaasti kulkea. Autot pitää jättää pysäköintialueella tulotien varteen. Sisäänpääsy on sovittava ennakkoon soittamalla Haapalan pääluostariin sisar Galinalle. Ryhmiltä edellytetään tulkkia. Satunnainen luostarissa vierailija voi päästä myös sisään, mikäli kirkko sattuu olemaan auki.
4. Siiranmäki
Siiranmäki on jatkosodan kuuluisa taistelupaikka. Siiranmäen asemat olivat osa VT-asemaa, jonne suomalaiset olivat vetäytyneet etulinjasta Neuvostoliiton aloittaessa suurhyökkäyksensä kesällä 1944. Linnoitteet ja asemat Siiranmäellä olivat hyökkäyksen alkaessa vielä keskeneräisiä. Siiranmäen puolustuksesta vastasi everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin johtama jalkaväkirykmentti 7, joka kuului kenraalimajuri A. E. Martolan komentamaan 2. divisioonaan. Puolustus oli ryhmitetty mäellä olleeseen neljän tien risteykseen.
Neuvostoliiton hyökkäys Siiranmäessä alkoi 13. kesäkuuta 1944 kenttätykistön, ilmavoimien ja panssarivaunujen tukemana. Hyökkäys alkoi kahden divisioonan voimin, mutta raskaiden tappioiden vuoksi sitä jouduttiin tukemaan vielä kolmannella divisioonalla. Toisen päivän hyökkäystä edelsi yli kahden tunnin tulivalmistelu. Taisteluosasto Ehrnroothin toteuttamilla nopeilla tykistön tukemilla vastaiskuilla saatiin kaikki vihollisen sisäänmurrot lyötyä takaisin. Taisteluissa tuhottiin 21 vihollisen panssarivaunua. Suomalaiset onnistuivat pitämään mäen hallussaan 16.6. iltaan saakka, jolloin joukot saivat vetäytymiskäskyn, kun VT-linja oli murrettu Kuuterselässä. Siiranmäessä saavutettua aikavoittoa on pidetty merkittävänä sodan jatkovaiheiden kannalta.
Moni uhrasi henkensä tämän mäen rinteille. Venäläiset menettivät kolmen päivän aikana kaatuneena noin 5 000 miestä. Suomalaisten tappiot nousivat lähes tuhanteen kaatuneeseen, kadonneeseen ja haavoittuneeseen mieheen.
Kivennapaseura pystytti taistelupaikalle Kauko Ilosen suunnitteleman muistomerkin, joka paljastettiin juhlallisesti 2004. Muistomerkki on lähellä Seppälän talon perustuksia, joka sijaitsi panssariestelinjan ja Vehmaisten tien välissä. Se on tehty Siiranmäen panssariesteiden estekivistä ja siinä on teksti ”Kunnia sankareille” sekä suomeksi että venäjäksi Ympäristössä on nähtävissä luonnon osittain naamioimat panssariestelinjat sekä mäen laella korsujen ja juoksuhautojen jäänteitä. Siiramäelle johtaa betonitieltä varsin huonokuntoinen hiekkatie (vajaa kilometri) eikä sinne välttämättä pääse autolla.
Aluetta uhkaa laajamittainen soranotto, tosin muistomerkin alue on luvattu säästää. Suojelemalla mäkialue, raivaamalla panssariestelinjat esille ja kaivamalla esiin sekä kunnostamalla muutamat puolustusasemat paikasta saisi sekä suomalaisia että venäläisiä vielä nykyistäkin kiinnostavamman sotahistoriallisen kohteen.
5. Lintulan lehtikuusimetsä (Linduloyskaya Roshcha) Raivolassa
Pietari Suuri halusi aikoinaan turvata Venäjän laivaston puumateriaalin saannin ja halusi perustaa lehtikuusimetsikön lähelle Kronstadtin laivastotukikohtaa. Hanke toteutui keisarinna Annan aikana 1738 saksalaisen metsänhoitaja Fockelin toimesta, jolloin Lintulanjoen varteen, Raivolaan istutettiin lehtikuusia. Puusto on siperianlehtikuusta, joka oli lähtöisin Uralin ja Arkangelin alueilta. Metsä on säilynyt suojelutoimien ansiosta ja tällä hetkellä Karjalankannaksen merkittävimpiä luontonähtävyyksiä. Se on suojelualuetta ja kuuluu osana laajaan Unescon Pietarin maailmaperintökohteeseen. Pisimmät puut ovat yli 50 metriä pitkiä.
Suomen ajalla Raivolan lehtikuusimetsä oli Metsäntutkimuslaitoksen koealue. Lehtikuuset selvisivät sodan melskeistä, mutta sittemmin myrskyt ja lahoaminen ovat tehneet tuhojaan. Nykyään aluetta hallinnoi Pietarin alueen metsäkomitea ja se on varsin suosittu pietarilaisten retkikohde. Näyttävä vanha portti johtaa lehtikuusimetsään, jossa polkuverkostoja pitkin on hyvä kävellä ja ihailla vanhaa metsää. Alueelle on tällä hetkellä vapaa pääsy ja se sijaitsee vaatimattoman maantien päässä. Siellä ei ole erityisiä matkailupalveluja. Ohessa reitti Pervomaiskojesta Raivolassa sijaitsevaan Lintulan lehtikuusimetsään kääntyvään tienhaaraan Googlen kartalla.
6. Kivennavan Uusi hautausmaa
Vaatimaton mutta monille kivennapalaisille ja heidän jälkipolville tärkeä muistin paikka on Raivolan tien varressa sijainnut Kivennavan Uusi hautausmaa, jossa on monen kivennapalaisen viimeinen leposija 1916 – 1944.
Nykyisin entisestä hautausmaasta muistuttaa Raivolan tien varressa noin kilometrin päässä Pervomaiskojen keskustasta Kivennapaseuran pystyttämä muistokivi, johon merkitty hautausmaan sijainti. Oheisella kartalla on reitti Kivennavan keskustasta hautausmaan muistokivelle.
7. Jalkalan museo
Jalkalassa eli Ilyichevossa on pieni suomensukuisten kansojen historiallis-etnografinen museo. Museo esittelee Kannaksen entistä suomalaista asutusta ja kulttuuria kartoin ja kuvin. Viimeksi käydessä siellä on ollut nähtävänä runsaasti valokuvia Suomen ajalta. Paikka on mielenkiintoinen kombinaatio historiaa, sillä alun perin se toimi Neuvostoliiton aikana Lenin-museona. Vladimir Iljits Uljanov eli V.I. Lenin piileskeli Jalkalassa Parviaisen perheen suojelemana 1917 hieman ennen lokakuun vallankumousta. Museokokonaisuus koostuu massiivisella betonikatoksella suojatusta entisestä kauppias Parviaisen talosta, joka oli siis lyhyen aikaa Leninin piilopaikkana, ja Lenin-patsaasta sekä varsinaisesta museorakennuksesta. Nykyisin museon viihtyisällä pihalla ja sitä ympäröivällä puistoalueella järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja konsertteja. Museon läheisyyteen tulotien varteen on rakennettu kaikkien sodissa kaatuneiden muistoksi tshassouna.
8. Ristikivi
Ristikivi on Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajan rajapyykki, iso luonnonkivi, johon on hakattu ristit. Pähkinäsaaren rauha päätti pitkän sotajakson Ruotsin ja Novgorodin välillä ja siinä Karjala jaettiin kahtia. Se on vanhin tunnettu Ruotsin itärajan määrittelevä rauhansopimus. Ristikivi sijaitsee Siestarjoen ja Saijanjoen latvojen välisellä kannaksella rajan maastomerkkinä. Se on Kivennavalta 23 kilometrin päässä Lempaalan johtavan tien varrella ja oikealla puolella reilu 100 metriä tiestä. Tien varrella opasteet ovat huomaamattomat. Rajakivelle johtaa polku. Keväällä ja syksyllä rajapyykille voi olla vaikea päästä kuivin jaloin.
9. Edith Södergranin muistomerkki Raivolassa
Suomen kirjailijaliitto, Suomenruotsalainen kirjailijaliitto ja Leningradin alueen kirjailijayhdistys pystyttivät Matti Aaltosen suunnitteleman muistomerkin 1960 Raivolanjärven lounaisrannan puistoalueelle. Aiemmin paikalla ollut Väinö Aaltosen veistämä muistomerkki tuhoutui sodassa 1939. Runoilija Edith Södergranin (1892-1923) kotitalo oli Raivolan ortodoksikirkon vieressä ja hänet haudattiin kirkon hautausmaahan. Kirkkokin tuhoutui sodassa, mutta paikalle on rakennettu uusi kirkko. Puisto, jossa muistomerkki sijaitsee, on nimetty Edith Södergranin puistoksi. Runoilijan muistomerkille johtavan polun varteen ovat venäläiset pystyttäneet muistomerkin myös runoilijan Totti-kissalle. Päätien toisella puolella Raivolan kirjastossa on yhdessä huoneessa esillä pienimuotoinen Edith Södergran- näyttely.
10. Vienola
Olavi Paavolaisen kotitalo oli nimeltään Vienola, jossa Tulenkantajat- kirjailijaryhmä kokoontui usein. Vienola oli huvilamainen rakennus puutarhoineen ja sijaitsi Kivennavan kirkonkylän tuntumassa nykyisen Viipurin tien varrella.
Vienola tuhoutui heti talvisodan alussa. Vienolasta ja sen puutarhasta on jäljellä osa tekolampea. Lammen takana on nykyisin sairaala.
Tähän luetteloon on koottu 10 entisessä Kivennavan pitäjässä sijainnutta käyntikohdetta, joilla on liittymä Suomeen. Paikkoja voisi listata enemmänkin. Sivustolle lisätään erikseen artikkeli nykypäivän Kivennavasta ja Raivolasta.