Kivennavan 78. kihuja vietettiin 2.8.2026 Hollolassa. Juhlaan osallistui noin 250 kihuvierasta.
Kihut alkoivat tänäkin vuonna jumalanpalveluksella. Kynttilöiden sytytys viime vuoden kihujen jälkeen kuolleiden kivennapalaisten tai juuriltaan kivennapalaisten muistoksi on kaunis perinne, ja se toteutettiin myös Hollolan kihuissa. Vainajien nimet luki Ilkka Puhalainen ja kynttilät sytyttivät Kaisu Ilonen ja Raija Levo. Jumalanpalveluksen jälkeen lähtivät liikkeelle seppelpartiot Hollolan kirkonkylän hautausmaalle Karjalaan jääneiden vainajien ja sankarivainajien muistomerkeille. Seppelpartiossa Marja Halme ja Mauri Iivonen lähtivät toteuttamaan tehtäväänsä arvokkaasti Karjalan lipun tehdessä kunniaa.
Hollolan seurakunta ansaitsee kiitosmaininnan kihujen Jumalanpalveluksen järjestelyistä. Hienosti oli kivennapalaisuus otettu huomioon, niin puheissa kuin teoissa. Pajarin kirkon kirkkotekstiilit oli kauniisti laitettu esille kirkon Martta-saliin, ja kihujen merkitys tuotiin esiin puheissa. Virsissä oli otettu huomioon vanhat kihuvirret, lisänä Pajarin kirkon vihkiäisissä käytetty saarnavirsi.
Kyläkulkue järjestäytyi tänäkin vuonna juhlan alkuun. Karjalan lippua kantoi Markku Henttinen, Suomen lippua Timo Jokinen ja Kivennavan lippua Kivennapaseuran puheenjohtaja Pentti Mäkinen. Kulkue on suosittu, iloinen tapahtuma. On mukava tavata tuttuja ja kokoontua oman kyläkyltin taakse.
Pentti Mäkinen toivotti juhlaväen tervetulleeksi pääjuhlaan ja kertoi puheessaan Kivennapaseuran digitointihankkeesta. Juhlapuheen piti kansanedustaja Teemu Kinnari, joka toi esiin karjalaisten vaikutuksen oman seutunsa kehitykseen ja yritteliäisyyteen sotien jälkeen. Lisäksi hänen puheessaan vilahti monesti lämmin muisto kivennapalaisesta, Pamppalasta kotoisin olleesta isoäidistään. Teemu Kinnari toi kihuihin myös Hollolan kunnan tervehdyksen. Juhlaan osallistui myös Karjalan Liiton liittovaltuuston puheenjohtaja Saara Pöyri.
Ohjelmaan kuului SUGESin puheenjohtaja FM Ari Kolehmaisen mielenkiintoinen juhlaesitelmä: Isälinjainen Y-DNA suku- ja asutushistorian tutkimuksessa. Esimerkkeinä hän käytti karjalaisia ja kivennapalaisia sukuja. Lisäksi kihuissa oli mahdollisuus tehdä isälinjainen testi, ja näin edistää karjalaista Y-DNA-projektia. Tilaisuutta käyttivätkin kiitettävän monet kihuvieraat hyväkseen.
Hollolan nuorisoseuran kansantanssiryhmä Vienojen ja Vilhojen mukaansa tempaava esitys sopi hyvin kihujen tunnelmaan. Juhlan juonsivat ja musiikkia esittivät runsasta kiitosta saaneet Netta Pitkänen ja Robert Kyöstilä. Tapaamisia ja tarinoita riitti kihuväen kesken, ja moni vanha tuttavuus löysi toisensa juhlan lomassa. Paikalla oli ilahduttavan paljon nuoria, ja ensikertalaisia osallistujia. Kihujen nuoret juontajat ja muusikot osoittivat, että perinne elää vahvana!











Lisätietoja:
– Kihujen historia
– Kihujen paikkakunnat
Teksti: Helena Tapper ja Raija Levo
Julkaisija: Riitta Taarasti
Julkaisupäivä: 16.8.2026
