Etusivu » Kertomus toukokuun 2017 kotiseutumatkasta

Kertomus toukokuun 2017 kotiseutumatkasta

Kivennapaseuran kevään kotiseutumatka ajoittui perinteiseen tapaan Kaatuneiden muistopäivän viikonloppuun 20. – 22.5. ja se varattiin jo hyvissä ajoin täyteen. Matkan vastuullinen järjestäjä oli Lomalinja ja reissu taittui turvallisesti Länsilinjojen bussikyydillä. Matkan johtaja oli seuran puheenjohtaja Raija Levo.

Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli tutustuminen Lintulan luostariin, jossa sisar Maria kertoi luostarista ja sen toiminnasta Jevgeni Balashovin tulkatessa. Lintulan luostarin kupeessa nautittiin myös retkikahvit. Lintulasta jatkoimme Valkeasaareen Pietarin porteille, jonne suomalaiset joukot etenivät 1941 ja jossa venäläisten suurhyökkäys alkoi kesäkuussa 1944. Valkeasaaresta ajoimme rantatietä pitkin tuttuun majapaikkaamme kylpylähotelli Aquamarineen Terijoella ja nautimme siellä ruhtinaallisen päivällisen. Illalla oli mahdollista tutustua omatoimisesti Terijokeen.

Sunnuntaina kotikyläpäivänä ajoimme ensin Raivolaan, jossa laskimme kukat Edith Södergranin muistomerkille. Raivola-Seuran osasto jäi viettämään päivää Raivolaan. Muiden bussimatka jatkui Kivennavan kirkolle, jossa tauon jälkeen joukko jakautui kahteen ryhmään. Yksi iso ryhmä suuntasi erilliskyydeillä Kotselkään. Pääosa jatkoi bussilla Siiranmäelle, jossa osasto ”Termonen” lähti jäljittämään juuriaan Siiranmäen ja Riihisyrjän tienristeyksen maisemista. Partio Mattila lähti etenemään kohti Riihisyrjää paikantamaan vanhempien kotipaikkoja. Kunnossapitopartio lähti tarkastamaan Kirkonmäen muistomerkin kukkaistutukset; edellisenä päivänä oli huollettu muistokivien tekstit. Sen jälkeen kunnossapitopartio siirtyi Siiranmäelle, Vehmaisiin  ja edelleen Riihiöön ja Ristikivelle. Sen tavoitteena ollut Ristikiven vartion tasa jäi tällä kertaa saavuttamatta.

Kotselän, Riihisyrjän ja Siiranmäen osastot kokoontuivat iltapäivän päätteeksi Siiranmäen muistomerkille, josta joukko palasi bussilla Ahjärven kautta Kivennavan Kirkonmäelle. Päivällä oli nautittu ryhmittäin luonnon helmassa aurinkoisessa kevätsäässä retkieväät. Kivennavan Kirkonmäellä kokoonnuimme Ikuisuuden portin ääreen pienimuotoista muistohetkeä varten ja laskimme kukat sankarivainajien ja Kivennavalle jääneiden vainajien muistoksi. Terijoelle siirryimme Raivolan kautta, josta poimimme Raivolan osaston kyytiin. Terijoella teimme vielä pikaisen kiertoajelun ennen päivällistä. Päivällisen jälkeen oli taas aikaa käydä ihailemassa Terijoen upeita rantoja ja nähtävyyksiä tai nauttia kylpylän palveluista.

Maanantaina aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Viipuria, jossa oli mahdollista käydä Viipurin taidemuseossa ja pienessä Arkelogisessa museossa sekä tutustua reilun kolmen tunnin ajan Viipurin nähtävyyksiin. Viipurin uusin tutustumisen arvoinen kohde on ravintola Espilä Torkkelinpuistossa, joka jäljittelee vanhaa Espilää. Uusi vanhojen piirustusten pohjalta rakennettu Espilä jakautuu tyylikkääseen ravintolasaliin sekä kahvila/baari-osaan. Ravintolassa ruoka ja palvelu olivat huippuluokkaa. Viipurissa vietetyn päivän päätteeksi bussi suuntasi kauppahallin vierestä kohti rajaa ja Suomea.

Matka onnistui hyvin ilman haavereita ja kommelluksia. Entisiä suvun kotipaikkoja löydettiin ja Kivennapa-tietoisuus kasvoi. Kaikki tuntuivat tyytyväisiltä matkan antiin. Syksyn Kivennapalainen- lehdestä saamme ehkä lukea lisää matkaajien kertomuksia juurilta kotikylistä. Ohessa muutamia kuvia matkalta.

Teksti ja kuvat: Raimo Ranta

 

 

 

Asiasanat