Etusivu » Karjalaiset kansallispuvut kuvattiin Karjalatalolla

Karjalaiset kansallispuvut kuvattiin Karjalatalolla

Karjalainen pukuperinne väritti Karjalataloa lauantaina 19.3.2022, kun siellä järjestettiin karjalaisten kansallispukujen kuvauspäivä. Kyseessä ei ollut yleisötapahtuma, mutta Kivennapaseuran toimitus pääsi kurkistamaan kuvaustiloja, tutustumaan Kivennavan edustajiin ja kysymään Sirpa Lehtoselta, miten kansallispukuperinne elää tänä päivänä.

Saapuessamme Karjalatalolle Sirpa Lehtonen oli asettelemassa miniänsä hiuksiin päähineeksi pientä huntua, jota kutsutaan nupupeitoksi. Sirpan lapsenlapset oli jo puettu ja koko Kivennapaa kuvauksissa edustava nelikko ehti vastaamaan kysymyksiin pukeutumistiloissa. 

Kirsi, Saga, Sara ja Sirpa Lehtonen Karjalatalolla. Alun perin puvuista oli talvi- ja  kesäversiot, mutta nykyään kansallispukujen eri osia on lupa yhdistellä valintansa mukaan.


– Kivennavalla on tunnettu vanhastaan kaksi pukua, äyrämöispuku ja savakkopuku. Äyrämöispuku edusta itäisempää pukuperinnettä, jonka vaikutteet ovat Inkerinmaalta. Savakkopuku edustaa puolestaan läntisempää perinnettä, jota alueelle toivat savolaiset, kertoo Sirpa Lehtonen. 

Sirpa Lehtosella on erityssuhde äyrämöispukuun. Sirpa havaitsi 1990-luvun alussa, että savakkopukuun on saatavilla ohjeet ja materiaalit, mutta äyrämöispukuun niitä ei löydy. Sirpa aloitti tutkimustyön, jonka tuloksena hän sai käyttöönsä tietoa ja vaatekappaleita, jotka olivat peräisin Kivennavalta. Eipä aikaakaan niin Sirpa oli jo hankkinut Kivennapaseuralta ja -säätiöltä rahoituksen, jonka pohjalta Kansallispukuneuvosto teki kaavat, ohjeet ja mallipuvun. Valmis puku esiteliin Kivennavan kihujuhlissa Pälkäneellä 1996. Tuon jälkeen Sirpa on tehnyt itse kansallispukuja kaikkine osineen. 

Karjalatalon kuvauksissa Sirpan miniällä Kirsillä oli päällään Kivennavan äyrämöispuvun niin kutsuttu kesäkokonaisuus. Isosisko Saralla oli yllään saman puvun talvikokonaisuus ja Sagalla Kaukolan tytön puku. Sirpa, joka on tytöille mamma, on tehnyt nämä kaikki puvut.

Sirpa, Kirsi, Sara ja Saga olivat lähteneet liikkeelle jo aikaisin aamulla, mutta väsymyksen merkkejä heissä ei näkynyt, vaan kaikki suhtautuvat kuvauspäivään mielenkiinnolla ja ilolla. 

– Tämä on ihan kiva puku päällä ja kuvaukset eivät jännitä lainkaan, kertoi nelikon kuopus Saga, kun kyselimme hänen tunnelmiaan.

– Eilen illalla saumasin yhden tällaisen punaisen hameen, kertoo Sirpa esitellessään pukujen osia. Sara kutoo jo villasukkia eli käsityöperinne jatkuu meillä vahvana, jatkoi Sirpa.

Kuvauksia odottamassa. Kuvauksissa puvun esittelijä kävelee ja pyörähtää kansallispuvussa juontajan esitellessä asun. 


Jätimme seurueen keskittymään kuvauksiin ja vetäydyimme ihastelemaan pukuja. Kivennapaseuran verkkosivuja uudistetaan parhaillaan. Uusille sivuille on tulossa osio, jossa kerrotaan kivennapalaisista symboleista. Mukana on myös tietoa kansallispuvuista. Silloin selviävät mm. mikä on rekko ja mitä tarkoittaa kirjominen virvittäin.

Karjalan Liitosta kerrotaan, että kansallispukujen videointi on osa Kizhin ulkomuseon ja Karjalan Sivistysseuran kanssa toteutettavaa ”Karjalainen kulttuuri rajan molemmin puolin – kansanpuvut ja kansallispuvut” -hanketta. Tallenne tullaan esittämään kevään ja ensi syksyn aikana, ja myöhemmin se tulee myös Karjalan Liiton verkkosivuille.

Lisätietoja: 
Sirpa Lehtosen artikkeli äyrämöispuvusta Karjalaisen Nuorisoliiton sivuilla 
Äyrämöispuvun esittely Kansallispuvut.fi-sivustolla

Julkaistu 22.3.2022
Toimittaja ja julkaisija: Riitta Taarasti

Asiasanat