Etusivu » Kivennavan kyläkirjoja lainattavissa Vanamo-kirjastoista

Kivennavan kyläkirjoja lainattavissa Vanamo-kirjastoista

Kyösti Pulliainen lahjoitti hiljattain mittavan Kivennavan kirjoja sisältävän kirjakokoelmansa Kivennapaseuralle. Kivennapaseurassa ryhdyttiin miettimään parasta tapaa sille, että kirjat olisivat kaikkien kivennapajuuristen ja Kivennavasta kiinnostuneiden lainattavissa kautta maan. Kumppaniksi löytyi Lammin kirjasto. 

Kaikki Lammin kirjaston kokoelmiin lahjoitetut kirjat ovat nyt lainattavissa. Kirjastokäyttöön sopivat kirjat on luetteloitu Vanamo-verkkokirjastoon, josta kirjojen tarkemmat tiedot ja sijoituspaikat löytyvät. Voit mennä paikan päälle kirjastoon lainaamaan kirjoja sekä kysymään tarvittaessa neuvoa henkilökunnalta. Voit myös varata kirjoja Vanamo-verkkokirjaston kautta. Teoksia on sijoitettu myös muihin Vanamo-kimpan kirjastoihin, joten löydät kirjoja myös ainakin Hämeenlinnan, Hauhon ja Janakkalan kirjastoista. Jos haluat kaukolainata kirjoja, sen voi tehdä Hämeenlinnan pääkirjaston kautta.

Kirjoja pöydällä.
Teoksia esillä Lammin kirjastossa. Kuva: Päivi Ruuskanen.


Vanamo-kirjastoilla on myös ennestään Kivennapa-kirjoja. Seuraavat Kyösti Pulliaisen kokoelmasta kirjastolla lahjoitetut kyläkirjat täydentävät nyt kokoelmaa. 

TEOSLUETTELO

Ahjärven talo 

Hartosen kyläkirjatoimikunta: Hartonen, rajakylä Kivennavalla 

Hopponen: Rajan pinnassa, Kivennavan kylät 

Huuhtanen: Kekrola  

Huuhtanen: Saarenmaa, Kivennavan pienin kylä 

Kaivola: Kivennavalla, karjalaisia kertomuksia 

Karskela: Kadonnut kotikylä 

Karskela: Kivennavan Leskisten suku 

Karskela: Mielikuvia lapsuuden muistoista vuodesta 1929 

Kiuru: Karvala, Rasala 

Kiuru: Kivennapa – murretarinoita 

Kiuru: Kivennapa III, muistoja menneisyydestä 

Kiuru: Kivennapa Kannaksen lukko 

Kiuru: Kivennapa muistoissani 

Kivennapa 1939 – Ikolan kylä 

Kivennapa kuvina 

Kivennapa-säätiö 50 vuotta 

Kivennavan Ahjärven kylä 

Kotikylät Kokkomäen kupeessa 

Kruus-suku Karjalan kannaksella 

Kähönen: Vanha Äyräpää I 

Kähönen: Vanha Äyräpää II 

Marjuaho: Juuret Kivennavalla 

Mikkolainen: Kivennapa, maailmanhistorian ainoa kylävaakunasarja 

Oksanen: Karjalan kunnailta 

Pihlainen, kylä Kivennavalla 

Pimiä: Jäivät seudut rakkahimmat 

Pyykkö: Isoisäni Pekka Pyykkö 

Pyykkö: Kuvakertomus Kivennavan Lipolasta 

Sillo enne Kivennaval 

Svinhufvud: Raivola, muistelmia entisestä kotikylästä 

Toiviainen: Kaiken keskellä yksin 

Toiviainen: Mitä Vanar on vennäiks? 

Lisätietoja:
Kivennapa-hakutulos Vanamo-verkkokirjastossa
Vanamo-verkkokirjasto


Julkaistu 2.6.2023

Asiasanat