Kivennapaseuran haastattelussa -sarja esittelee Kivennapaseuran hallituksen ja seuran jäseniä, Kivennavan historiaa harrastavia ja tutkivia sekä karjalaisista juurista ja asioista kiinnostuneita ihmisiä. Eeva Korjula kertoo haastattelussa sukunsa juurista ja vaiheista Kivennavalla sekä Entiset Kivennapalaiset ry:n perustamisesta.
Miten Kivennapa liittyy sinun sukusi vaiheisiin?
Juureni ovat vahvasti Kivennavalla. Molemmat vanhempani ovat syntyneet siellä, isä Antti Hoppania Joutselässä ja äiti Aino Seppänen Jäppisellä.
Hoppaniat tulivat Kivennavalle 1700-luvulla Muolaasta. Ensimmäisiä asuinkyliä olivat Vanhakylä, Kurkela ja Multala. Isäni isoisä Pietari tuli vävyksi Joutselkään Karvasen taloon. Hänen jälkeläisiään oli 1930-luvulla kylän neljässä talossa.
Perheemme asui Viipurissa, mutta yhteydet Kivennavalle olivat tiiviit. Vietin isäni lapsuudenkodissa paljon sekä kesäisiä että talvisia aikoja. Siellä olivat äijä, Kaisa-täti ja Viki-setä. Sain elää mukana kaikissa maalaistalon puuhissa. Sain nimikkovasikan ja nimikko-omenapuun. Veljeni ovat minua nuorempia eikä heillä ole muistoja Joutselästä muuten kuin valokuvien välityksellä. Tutuiksi tulivat tietysti naapuritkin ja leikkikavereita löytyi lähitaloista. Erityisinä muistoina ovat jääneet mieleeni käynnit joulukirkossa ja rajapuomilla. Muistan myös käyneeni Lintulan luostarissa, josta sain muistoksi pienen ristin, jossa oli kirkon kuva.
Perheeni muutti Viipurista jo ennen sotaa. Jos jätin Karjalan muuttaessani Helsinkiin, niin Karjala tuli meille siirtolaisiksi joutuneiden sukulaisten ja tuttujen mukana. Koulussa opin puhumaan helsinkiläisittäin, mutta kotiin tullessa puhe muuttui karjalan murteeksi. Lapsena totuin siihen, että meillä oli aina paljon väkeä. Ankara asuntopula koetteli Helsinkiä ja meillä asui usein sukulaisia käymäseltään tai pidempäänkin. Kalkatus oli kova, kun kerrattiin kokemuksia ja muisteltiin jätettyä kotiseutua. Kielellä pyörivät pitskat, potuskat ja riehtilät. Ahdasta oli, mutta tilaa tehtiin aina jotenkin.
Sodan jälkeen Helsinkiin asettui asumaan runsaasti kivennapalaisia. Kaikki maanviljelijätkään eivät voineet jatkaa entistä ammattiaan. Tuttuja ihmisiä tavattiin usein ja vähitellen syntyi ajatus oman yhdistyksen perustamisesta. Vanhempani ja lähisukulaiseni olivat innolla mukana suunnitelmissa. Yhdistys perustettiin ja se osoittautui syntyneen suureen tarpeeseen, yhdyssiteeksi pääkaupunkiseudun kivennapalaisille. Ensimmäisten vuosien ja vuosikymmenien toiminta oli vilkasta. Tavattiin iloisissa sekä vakavammissa merkeissä, mutta tärkeintä oli aina tuttujen tapaaminen ja haastaminen. Vanhempieni jälkeen olen ollut mukana Entiset Kivennapalaiset ry:n toiminnassa ja saanut kokea sen kotoisaksi.
Kerro joku Kivennapaan liittyvä tarina tai tieto, jonka haluat jakaa tämän haastattelun lukijoille.
Kerron tarinan äijäni maitomatkoista Pietariin. Sen kertoi edesmennyt Katri-tätini.
Äijä vei maitoa ja muita tuotteita Pietariin viikoittain, kun raja oli vielä auki. Tavarat kuormattiin kärriin, jossa oli jäitä. Matka alkoi torstaiaamuna tullin auettua. Edessä oli n. 50 kilometrin taival. Illalla saavuttiin lähellä Pietaria olevaan majapaikkaan, jossa mies ja hevonen saivat murkinaa ja lepopaikan. Aamulla äijä pääsi joutuisasti jakamaan ruokatarvikkeet sovituille tilaajille. Tarpeelliset ostokset tehtyään hän lähti kotimatkalle. Seuraavan yön äijä vietti rajan lähellä olevassa majapaikassa, että pääsisi heti tullin avauduttua rajan yli. Kotona hän oli jo puolilta päivin lauantaina. Lapset saivat joskus tuliaisia, pomposkia ja kauriskaa eli namusia ja piparkakkuja.
Mikä tuo sinulle iloa elämään?
Olen iloinen, että olen voinut viedä kaikki kuusi lapsenlastani Kivennavalle ja näyttää heille vanhempieni kotitalojen paikat. Mitään niistä ei ole jäljellä. Paikat on voinut tunnistaa vain järven ja tienhaarojen mukaan. Voi olla, että seudut muuttuvat niin, ettei tunnistaminen enää onnistu, kun taas pääsemme sinne käymään.
Lue lisää:
– Kivennapaseuran haastattelussa -sarja
– Entiset Kivennapalaiset ry:n kotisivut
Julkaistu: 10.6.2023