Tänään on kulunut 84 vuotta talvisodan päättymisestä. Tuolloin rauha koettiin suomalaisten ja erityisesti karjalaisten keskuudessa epäoikeudenmukaiseksi. Suomen armeija oli taistellut sitkeästi ylivoimaista vihollista vastaan yli 100 päivää. Puolustuksemme ei murtunut, mutta oli äärimmilleen jännitettynä kestokykynsä äärirajoilla. Sota loppui yksipuoliseen rauhaan ja Suomi menetti Karjalan ja yli
400 000 karjalaista joutui jättämään rakkaan kotiseutunsa.
Talvisodan päättyminen ei ole unohtunut karjalaisten mielistä. Neuvostoliiton romahdettua saatoimme 30 vuoden ajan vierailla kotiseudulla. Nyt tuo mahdollisuus on ohi määräämättömäksi ajaksi. Vierailut Kivennavalla sitoivat yhteen evakot ja heidän jälkeläisensä. Nyt kun tuota yhdistävää tekijää ei ole, meidän on vahvistettava yhteistä kivennapalaista identiteettiämme muulla tavoin.
Meidän on ymmärrettävä, että uudet sukupolvet määrittelevät suhteensa Kivennapaan omilla ehdoillaan. Meidän on tunnettava omat juuremme ja samalla katsottava tulevaan. Erityisesti nyt kun Venäjä on paljastanut todelliset kasvonsa, meidän on vaalittava Kivennavan perinteitä niin, että tulevat sukupolvet tuntevat Kivennavan historian ja sen mistä jouduimme luopumaan.
Tänään olemme jälleen samojen tosiasioiden edessä kuin 84 vuotta sitten. Itäiseen naapuriimme emme voi luottaa. Uskoimme sopimuksiin, mutta Neuvostoliitto irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen tekaistuin syin muutamaa päivää ennen kuin se aloitti hyökkäyksen Suomeen marraskuussa 1939.
Suomi oli tuolloin oikeusvaltio ja on sitä tänään. Tänäänkin Suomi kannattaa sääntöperäisiä valtioiden välisiä suhteita. Edelleenkin uskomme sopimuksiin valtioiden välisissä suhteissa, mutta tänään emme enää ole sinisilmäisiä Venäjän suhteen. Olemme varautuneet puolustamaan koko Suomea niin hyvin kuin kykenemme. Tänään onneksi emme ole yksin kuten talvisodan alkaessa.
Kuten talvisodan alkaessa Suomi on tänä päivänäkin yhtenäinen. Viime aikoina on joillakin tahoilla haluttu luoda kuvaa, että varustautuminen olisi sotahysterian lietsomista. Ei sotaan varautuminen ole hysteriaa vaan tervettä huolta siitä, että kykenemme ja haluamme puolustaa isänmaatamme.
Meidän evakkojen jälkeläisten on terveellistä muistaa mitä historiassa on tapahtunut ja kertoa se myös muille. Samankaltaisuus oman historiamme ja Ukrainan tämän päivän taistelun välillä on hätkähdyttävää. Yhteistä on taistelu vapauden puolesta sortajaa vastaan. Kehotus valkoisen lipun nostamiseen on lähinnä irvokas, kun muistaa mitä tapahtui niille maille ja kansoille, jotka jäivät valloittajan armoille. Tämä on syytä pitää kirkkaana mielessä, kun mietimme mitä talvisota opetti meille. Valitettavasti meidän on varauduttava jälleen sotaan, mutta nyt emme ole yksin.
Pentti Mäkinen
Kivennapaseuran puheenjohtaja
Lue lisää:
– Kivennapaseuran blogi
Julkaistu 13.3.2024
Teksti: Pentti Mäkinen
Julkaisija: Riitta Taarasti