Runsaslukuinen osallistujajoukko saapui 14.8.2022 Kivennavan 74. kihuille Pälkäneelle. Kesä antoi parastaan juhlaväen kokoontuessa ensin Pälkäneen kirkkoon ja jumalanpalveluksen päätyttyä seppelten laskuun Karjalaan jääneiden muistomerkille ja sankarihaudalle. Juhlaväki siirtyi aurinkoisessa säässä kulkueena kirkosta Nuijantalolle, jossa vietettiin Helena Tapperin juontamaa pääjuhlaa. Juhlassa kuultiin erilaisia esityksiä sekä juhlapuheita, joista tähän artikkeliin on poimittu Kivennapaseuran puheenjohtaja Pentti Mäkisen ja kansanedustaja Pauli Kiurun puheiden sisältöjä. Kihuille osallistui noin 250 kihuajaa, joista järjestäjien tiedon mukaan Kivennavalla syntyneitä oli 10.
Kivennapaseuran puheenjohtaja Pentti Mäkisen juhlapuheesta
Kivennapaseuran puheenjohtaja Pentti Mäkinen toivotti runsaslukuisen juhlaväen tervetulleeksi. Jokavuotinen, vuodesta 1947 alkanut kihuperinne katkesi vuosina 2020 ja 2021. Koronan lomassa pystyttiin kuitenkin järjestämään kirkkopyhät Hollolassa 2020 ja Hauholla 2021. Pälkäne on vuosien mittaan ollut keskeinen paikka kivennapalaisille ja kihuille. Tätä ennen kihut on järjestetty Pälkäneellä kymmenen kertaa.
Mäkinen kiitti kaikkia järjestelyissä mukana olleita. Vastuu on yhä harvempien harteilla, jotta kivennapalaiset ja heidän jälkeläisensä voivat kokoontua yhteen.
Mäkinen muistutti, että elämme julman sodan varjossa, jota emme vielä puoli vuotta sitten olisi uskoneet todeksi. Olimme luottavaisia, että selviämme koronasta ja maailma näyttää jälleen vapaalta ja turvalliselta. Tuolloin suunnittelimme vielä kahden koronavuoden jälkeen innokkaasti matkoja kotiseudulle. Nyt emme tiedä, milloin voimme jälleen käydä rakkaalla Kivennavalla.
Sodan alkupäivä 24.2.2022 rinnastui talvisodan ensimmäiseen päivään 30.11.1939. Kihuväen joukossa on edelleen monia, jotka muistavat omakohtaisesti tuon aamun ja siviilien pommitukset.
Mäkinen piti sotaa erityisen raskaana lapsille ja muistutti mieleen talvisotaa paenneen Kivennavan Ahjärvellä syntyneen nyt jo edesmenneen äitinsä muistelut. Sota osoitti raa´at, vastenmieliset kasvonsa erityisesti lasten kohdalla. Tuolloin ja tänään.
Mäkinen toi esiin, että yli 82 vuotta sitten Suomi oli yksin. Suomalaiset taistelivat urhoollisesti mutta valitettavasti ”paha sai tuolloin palkkansa”, Karjala menetettiin. Nyt ukrainalaiset taistelevat, ettei paha tällä kertaa ”saisi palkkaansa”. Urheakaan taistelu ei riitä, jos joutuu taistelemaan yksin. Sen vuoksi meidän on tuettava Ukrainaa. Tarvitsemme myös itse varmuuden tuesta, jos pahuus jälleen kohdistuisi meihin.
Mäkinen korosti myös sanakarivainajien muistamisen tärkeyttä. Heidän antamansa uhri ei ollut turha, kuten viime aikoina Venäjän johdosta on annettu ymmärtää.
Runsaat 30 vuotta kivennapalaiset siirtolaiset ja heidän jälkeläisensä ovat voineet vierailla rakkailla kotiseuduilla. Kivennavalle on rakennettu muistomerkkejä ja kunnostettu Kivennavan hautausmaita ja pidetty yhteyttä Kivennavan nykyisiin asukkaisiin. Nyt olemme jälleen uuden tilanteen edessä. Sodan jatkuessa ei voi eikä myöskään ole halua vierailla maassa, joka käy raakaa sotaa.
Mäkinen totesi, etteivät asiat palaa entiselleen sodan jälkeen. Kuten talvisodan syttyessä, emme tänäänkään voi luottaa naapuriimme. Menetettyä luottamusta ei palauteta hetkessä.
Mäkinen korosti yhteisten muistojen myönteistä merkitystä. Onneksi kivennapalaisilla on muistojen Karjala, Kivennapa kuvina, kyläkirjat, sukuseurat ja yhteiset muistot. Niiden ylläpitäminen on tässä tilanteessa entistäkin tärkeämpää. Onneksi kivennapalaisilla on kihut. Kun raja on kiinni, perinteiden, yhteisten tarinoiden ja muistojen vaaliminen on se voima, millä voidaan kunnioittaa menneitä sukupolvia ja katsoa myös tulevaisuuteen.
Kuva: Mari Meriläinen.
Kansanedustaja Pauli Kiurun juhlapuheesta
Kansanedustaja Pauli Kiuru kertoi koskettavassa juhlapuheessaan karjalaisista juuristaan ja olevansa niistä ylpeä. Hän on isänsä puolelta kotoisin Antrean Vuoksenrannan Sintolan kylästä. Hänen mummonsa ja isänsä joutuivat lähtemään kaksi kertaa evakkoon. Isänisä eli vaija kaatui syyskuussa 1941.
Kiuru kertoi mummonsa olleen hänelle esikuvana urheilussa. Mummo maksoi kovan hinnan Suomen itsenäisyydestä. Miehen kaatuminen sodassa, kaksi kertaa evakkoon lähteminen ja kova työ siirtotilalla seitsemänä päivänä viikossa olisivat murtaneet heikomman ihmisen. Mummo oli työteliäs, rehellinen, seurallinen ja rakastava – iloinen karjalainen. Esikuva-asemansa hän ansaitsee myös elämänasenteestaan. ”Kaik on hyvin. Etteepäi elävä mieli, kuollut taakse katsokoo.”
Kiuru toi esille jokaisen henkilökohtaisen identiteetin merkityksen. Identiteettiä ei voi poliittisilla päätöksillä ja laeilla muuttaa. Jokaisella on oikeus omaan identiteettiinsä ja myös oikeus kertoa taustastaan jälkipolville. On ymmärrettävää, että paikkakunta tai maaidentiteetti laimenee sukupolvien saatossa. Silti on tärkeää, että edes jotain säilyy – yksittäisiä sanoja, tapoja ja ruokia.
Kiurun puheessa tuli vahvasti esille Venäjän oikeudeton sota Ukrainassa. Sota on hyökkäys koko Eurooppaa, länsimaisia arvoja sekä ihmisyyttä vastaan. Suomi sai arvokasta tukea talvisodassa – joskin osin liian myöhään ja liian vähän. Me emme saa unohtaa Ukrainaa ja ukrainalaisia. Meidän on osoitettava tukea Ukrainasta tulleille pakolaisille.
On vaikea edes kuvitella elämää sellaisessa yhteiskunnassa, joka ei kykene tarjoamaan turvaa ja hyvinvointia kansalaisilleen. Seuratessa suomalaista keskustelua, mediaa tai ilmapiiriä, voi helposti unohtaa, kuinka hyvällä tolalla asiamme itseasiassa ovat. Kiurulle vierailut kotiseudulle ovat tärkeitä. Ne herättävät vahvoja tunteita ja jäävät siksi muistiin. Jokaisella on oma arvokas tarinansa. Kaikkea näkemäänsä ja tuntemaansa voi olla vaikea pukea sanoiksi. Toiset meistä haluavat kertoa tunteistaan avoimesti; toiset pitävät luonnikkaampana pitää ajatuksensa omana tietonaan.
Kiuru kertoi vierailleensa Karjalassa 1990-luvun alussa. Isänsä ja isovanhempien kotitalon kivijalka löytyi umpeenkasvaneiden peltojen keskeltä. Betonisen kivijalan lisäksi ei ollut paljon nähtävää.
”Halusin kuitenkin jonkun käsinkosketeltavan muiston paikasta. Kaivoin saappaan kantapäällä kivijalan vierestä multaa pois. Kohtalo ja enkelit olivat puolellani. Löysin saranan puolikkaan – likaisen ja ruosteisen. Suomen historiassa on ollut seesteisiä jaksoja ja on ollut myrskyisiä jaksoja. Niiden välissä on historian taitekohtia – saranakohtia, joissa elämä ottaa uuden ja yllättävän suunnan.”
Tämä sarana on nyt putsattu ja kehystetty. Se on Kiurun kodissa kunniapaikalla. Kiuru on lapsilleen esittänyt toiveen, että yksi tavara kulkisi sukupolvelta toiselle muistona ja symbolina juuristamme ja Suomen historiasta. Se on tämä sarana – Karjalasta.
Kivennapalainen-lehden päätoimittaja Helena Tapper. Kuva: Mari Meriläinen.
Lisää kuvia ja pitempi artikkeli julkaistaan seuraavassa Kivennapalainen-lehdessä.
Lue lisää:
– Kivennavan 74. kihujen ohjelma
– Kihujen historia
– Kihujen paikkakunnat
– Pauli Kiurun juhlapuhe kokonaisuudessaan Pauli Kiurun verkkosivuilla
Julkaistu: 27.8.2022
Teksti: Pentti Mäkinen
Toimittaja ja julkaisija: Riitta Taarasti