Etusivu » Airi Hoffrenin lapsuusmuistoja Kivennavan Kekrolan kylän Lainojalta

Airi Hoffrenin lapsuusmuistoja Kivennavan Kekrolan kylän Lainojalta

Mari Meriläinen kirjoittaa Kivennapaseuran blogissa isänsä serkusta Airi Hoffrenista sekä kirjasta, jonka Mari toimitti Airin lapsuudenmuistoista. Mari on kertonut Airin tarinoista kirjan pienimuotoisissa julkkareissa Vääksyssä 28.7.2022, Raivola-Seuran 50-vuotisjuhlassa Juhlatalo Äijälässä Kangasalla 7.8.2022 sekä Entisten kivennapalaisten tapaamisessa Karjalatalolla Helsingissä 16.10.2022. Kun Mari on kertonut Airin tarinoista ja kirjasta, kirjoitukset ovat saaneet aikaan ihastusta. Pyysimme siksi Maria kertomaan Airista ja kirjasta myös Kivennapaseuran blogissa.

Piirretty kuva tytöstä ja Suomen kartasta ennen toista maailmansotaa.
Kirjan kannen on piirtänyt Petri Meriläinen ja taiton on tehnyt Harri Oksanen.

Olen ollut onnekas, kun sain tutustua isäni serkkuun Airi Hoffreniin, o.s. Taponen. Airi (15.6.2025 – 7.12.2020) ja hänen pikkusiskonsa Maire olivat minun viimeisin linkkini Karjalan Kivennavan Kekrolan kylään. Sain kuulla tarinoita, välillä nauhoitinkin, mutta ennen kaikkea sain luettavakseni lapsuusmuistoja Kivennavan murteella kirjoitettuna. Tapasin Airin viikko ennen hänen kuolemaansa. Viimeisellä tapaamisellamme Airi muisteli evakkomatkaa Lainojalta Hollolan Paimelaan, Airin tätilään, minun isäni kotiin. Kun Airi kuoli, ajattelin, että on onni, että pitkään Airin odottama lähtö koitti vihdoinkin, mutta samalla koin polttavaa ikävää. Kaivoin välittömästi Airin kirjoittamat tarinat esiin. Luin ne ja oivalsin, että ei Airi ollut kirjoittanut niitä itseään varten. Ne oli tarkoitettu perinnöksi meille kaikille. Kirjoitin tarinat puhtaaksi. Painatin tarinoista pienen kirjasen määrältään 40 kappaletta.

Vanha valokuva, jossa on kolme lasta.
Taposen siskokset Lainojalla kesällä 1930. Seisomassa Irja ja Airi sekä pikkusisko Maire istumassa. 

Airilla oli aina pilke silmäkulmassa, kun hän kirjoitti.

”Ko opettaja sano, et  vanhoi ihmisii pittää auttaa. Tuuva vettä ja halkoloi ja siivota. Myö mäntii Paavola-mummoo auttamaa. Kaik mikä irti saatii, vietii ulos tuulettummaa. Pestii lattia. Tuotii vettä ja puita. Mummo iha tappel vastaa, mut mikkää ei auttant.”

Airin perheeseen kuuluivat äiti, isä, isosisko Irja ja pikkusisko Maire. Lisäksi aivan lähellä asui joukko setiä ja heidän perheensä. Leikkikavereita löytyi aina.

”Viljaamlais pihas ol Karhukiv. Siin ol karhu tassu jälkii. Myö leikittii sen kive valtaamista. Yks tyttö seiso kive pääl kui kuningas. Siin sit männiit vaatteet äkkiä riekaleiks. Äiti motkotti, isä senko myhhäil. Isäl vällee tul mielee, et tulha siin oteltuu. Se motkottamine män jotenkii aika vähhii. Äiti vissii arvas, et ko pojat otteliit, ni tul vällee riekaleita aika äkkiä. Ol mummokii torunt poikii, et koi mitkää vaatteet kestä. Kuinkaha monen sukupolve ajan se karhukiv on olt se kaikist suur syylline siihe, ko ne lapsii hyntteet männööt riekaleiks nii sukkelaa.”

Leikkiä ja riemua riitti, mutta oli myös pelottavia asioita, joita lapsi ei saattanut aivan ymmärtää, kuten etelässä häämöttivät Kronstadtin valot. Airi muistelee tykin jylinää, valonheittäjiä, värikkäitä ammuksia ja isoa ilmapalloa, jonka alla oli kori. Talvella Airi ja lähitalojen lapset makasivat hangella katsellen tähtiä ja värikkäitä ammuksia tähtien joukossa.

”Mut kaikist suur hirmu ol mörkö. Sitä koi tietänt, et mis pimiäs nurkas se millokii on. Ja sit ko tuoli ol alassui suurriepu sen pääl pimiäs kammaris. Se ol karhupesä. Kyl hirvitti ihanast, ko isä heitäi karhuks. Mörissööskhä oikia karhukaa nii karmeest korves. Sota! Ko sannoit, et sit tekkööt lapsilkii pahhaa. Mie olin aatelt, et mie meen sängy ala, mut ko hyö sannoitkii yhten päin, et ei se auta. Siin kyl män neuvottomaks, et mitä siin sit tekköö. Ko eihä sen parempaa peittoo koi oo olemaskaa.”

Kirjoituksissa muistellaan myös häitä ja hautajaisia:

”Ko jossain kyläs olliit häät tai hautajaiset, ni mies kuleksi pitki pitäjää kutsumas sukulaisii ja tuttuloi pitoloi. Ko Lainojal ol pijot, ni kaks naista valkone esliina ies läksiit pyykkikori kans kerräämään astioi. Sillo koi olt ruostumatonta terästä, ni ne kahvelit ja veitset tuppasiit mustumaa. Lusikat olliit alumiinist. (Äijä söi puulusikal, ko ne muut polttiin häne kieleese.) Naapurit ottiit liitast porroo ja hankasiit ne kirkkaiks. Viilal niihe tehtii merkki, ettei sotkehu muie kans. Ei sil kyl taitant olla vällii, vaik sotkehuitkii, koha luku ol oikia. Eihä niitä pitoloi oikee usjast pienes kyläs koi oltkaa.”

Airin koti oli Rajavartiolaitoksen naapurissa. Tarinoissa rajavartijat esiintyivät monesti kuin mukavina isoveljinä Airille ja lähitalojen lapsille.

”Meil koi ol ratioo, ni ko tul Salpauselä kisat, ni myö mäntii Vartiol paperi ja kynät kääes. Myö tiijettii kaik nimet, ko pojat sannoit, ja seurattiin tarkkaa. Vartiol ol kylä ainua puhelinkii. Sillo ko vartiopäällikön nim ol Karhu, ni sielt vastattii soittajil möriäl äänel, et ’Ukonkorpi Karhu’.”

Joskus rajavartioihin tosin törmättiin aivan yllättäenkin:

”Puhalaismäk ol semmone, et siin on loivaa ylämäkkee, sit tul mutka ja sit jyrkkä alamäk. Meil ol jarruto polkupyörä. Millo myö otettiin se, ni myö noustii pyöräpääl vast siin mutkas. Sit myö aateltii, et koi siel notkos oo millokaa mittää, ni myö päässää äkkiä, ko männää loivat, mutkat, jyrkät ja kaik ja mei ilone vauhti lisähys kaike aikaa. Mut ko myö päästii siihe mutkaa, ni siel mutkas olkii kuorma-auto ja paljo sotilata. Sotilaat ko olliit tietyst kuka mistäkii päi maata, ni kyl hyö vällee kirjottiit kotihee, kui vaarallista rajal on. Varullaan on oltava. Pienet tytötkii ovat hulluloi. Ne aijaat pyörä kans pääl.”

Muutakin lapsuus toki oli, kuin koulunkäyntiä ja leikkiä. Oli mm. Kuuritsasuon marjareissut ja paimenessa olo:

”Rajajoe rannas ja Kuuritsasuol kasvo hyväst heinää. Kyläläiset käyttiit siel ’väljämaal’ lehmii ja lapset olliit paimenes. Meil ol haka rajavartion naapurin ja mei lehmät olliit siel. Sit ko yksi kesä ol oikee kuuma ja kuiva, ni mie vein lehmii keskel päivää puole kilometri päähä sinne maantie vartee sillan luo juomaa Lainojast. Sit hakakii alko kuivaa ja mie jouvuin suol paimenee. Ei myö oltu iha rannaskaa, ko ol aika lähtee kottii. Lehmät päättikii lähtee Vennäil! Vaik mie kui juoksin, huusin ja huitelin risu kans, ni ne eivät kääntyneet. ’Niil ei maha mittää! Ne männööt Vennäil!’ Ihme tapahtu viimisellää ja ne kääntyit. Koi se olt se tien kohta, mist sinne korpee käännyttii, ni mie olin iha pyörrksis. Hyvä ko tiesin ennä senkää, et ollaa Suomes. Hännät vaa huiskiit, ko ne männiit iel päi ja mie peräst ja lonkkusien et ’kottii pois, kottii pois’. Ol ouvon näköstä korpee ja sit ties, et ennää ei olla Ukokorves, ko puut olliit pienempii.

Lehmä nyt ko on itse typeryys, mut ainakii ne olliit viisaampii ko mie. Hyö osasiit kottii. Jos miut ois tökätty sinne korpee ilma lehmii, ni siel mie pyörisin vielkii mustikkoi syömäs. Ei myö tultu vartion sivutse, mist tie tulloo, mut myö tultiin metsäst tiel toisel puol kottii. Karhukive luo.”

Airin kirjoittamista muistoista saa aurinkoisen kuvan rajan pinnassa asumisesta, mutta kyllä lapsetkin tiesivät, että rajan takana oli Venäjän maa, jonka Rajajoki erotti Suomesta.

Myöhemmin syttyi sota ja se toi mukanaan evakkomatkan Hollolaan Airin tätilään. Taposilla oli mukanaan vain vähän tavaroita. Vain se, mitä käsissä voi tuoda ja jaksoi kantaa. Kotiin Karjalaan jäi kaikki, sillä pikaiseen paluuseen uskottiin vahvasti. Toisin kävi.

Airin tarinoista suvulle ja Airin tuttaville kokoamani kirjanen herätti mielenkiintoa. Siksi minussa heräsi ajatus toimittaa kirjasesta laajennettu versio. Pyysin siskoani Riitta Taarastia mukaan, ja päätimme yhdessä laajentaa Airin kirjoitusten pohjalta tehtyä kirjasta lisävalokuvilla, Airin teksteissä olevien murresanojen selitysliitteellä sekä muutamalla lisäkappaleella. Tämän heinäkuussa 2022 julkaistun kirjan myötä yhä useampi pääsee lukemaan Airin tarinoita.



Jos haluat kirjan, niin käänny Kivennapaseuran puoleen. Kivennapaseuralla myynnissä olevia tuotteita voi tiedustella Raija Levolta (levoraija@gmail.com tai gsm. 0500 515022). Tuotteita on myynnissä myös kihuissa ja eri tapahtumissa, joihin seura osallistuu. Kirja on julkaistu myös pdf-versiona vapaasti verkosta luettavaksi.

Lue lisää:

Kirjan pdf-versio
Kivennapaseuran haastattelussa: Mari Meriläinen
Kivennapaseuran myytävät tuotteet
– Kivennapaseuran blogi

Julkaistu: 22.10.2022

Asiasanat